INVESTOI TULEVAISUUTEEN

Matkailun kestävä tulevaisuus perustuu puhtaaseen luontoon ja vastuulliseen toimintaan.

INVESTOI TULEVAISUUTEEN

Matkailun kestävä tulevaisuus perustuu puhtaaseen luontoon ja vastuulliseen toimintaan.

INVESTOINTI

Vastuullisella luontomatkailulla on mainiot menestyksen edellytykset, kun sijainti on vetovoimainen ja idea tuottava. Näin on Koli Culturassa.  Projektin investori- ja operaattorihaku on nyt käynnissä.

Koli Cultura on Napa-Koli Oy:n omistajan, Ari Uusikankaan, idea. Hänellä on vuosikymmenten kokemus vaativista ja vastuullisista matkailu- ja rakentamistoiminnoista sekä arvokiinteistöjen saneerauksista yritystensä Napa-Koli Oy:n ja Arikoli Oy:n kautta. Vaikuttavan kumppanuusverkoston yhteistyössä Koli Culturan konsepti on hiottu huippuunsa.

Napa-Kolin omistaa  kokonaisuudessaan Kolin kansallispuistoon rajautuvan, 10 hehtaarin alueen, jolla on täydellinen sijainti olemassa olevan, 15% vuosivauhdilla kasvavan Kolin kansallispuiston kävijäliikenteen varrella, aivan kansallispuiston rajalla ja retkeilyreittien vierellä.  Rakentamisen mahdollistava asemakaava sai lainvoiman vuonna 2017. Keskuksen tilaohjelma valmistui, laskelmat täsmentyivät – ja investori- sekä operaattorihaku käynnistyi vuonna 2019.

Tutustu tästä Rambollin laatimaan toimintatapaohjeistukseen Koli Cultura-keskuksen rakentamiselle ja tulevalle toiminnalle: Koli Cultura – Kestävyyden konsepti – 2019.

  • KOKONAISINVESTOINTI 102,8 milj. €, 37 500 neliötä, 1252 petipaikkaa
  • PÄÄKOMPONENTIT
    • HOTELLI JA PALVELUT (68,5 milj. €)
      • päähotelli (7450 neliötä, 96 petipaikkaa, ravintola 500 ap., panoramabaari 250 ap., kahvila 120 ap., auditorio 300 ap.)
      • muut hotellirakennukset (5) + huoneistohotelli (13 175 neliötä, 606 petipaikkaa)
    • LOMAHUVILAT (15,2 milj.€), 4130 neliötä, 47 huoneistoa paritaloissa ja erillistaloissa, koot 50, 80 ja 160 neliötä, yhteensä 286 vuodepaikkaa
    • LEIRINTÄALUE (2,9 milj. €), retkeilyhotelli (900 neliötä), vastaanotto ja kahvila, vaunu- ja telttapaikat, yhteensä 264 vuodepaikkaa
    • PYSÄKÖINTILAITOS (16,1 milj. €), pysäköinti 300 autolle päähotellin alla
    • BIOENERGIALAITOS (3 milj. €)

    SAUNA-JA ELÄMYSMAAILMA Purnulammen rannassa yhteiskäytössä.

    Tule mukaan menestystarinaan – investoi Koli Culturaan. 
    OTA YHTEYTTÄ.