Kulttuuritarjonta

 

Nimensä mukaisesti Koli Cultura on täynnä kulttuuria. Suomalainen, kalevalainen, kareliaaninen ja Kolin oma kulttuuri on läsnä ja aistittavissa Kolin luonnossa ja ilmapiirissä joka hetki.

 

Lukuisten luonnonnähtävyyksien ja kulttuuristen sekä historiallisten käyntikohteiden lisäksi Cultura –keskuksessa on tarjolla elävää kulttuuria; erilaisia näyttelyitä, konsertteja ja tapahtumia. Tarjontaan kuuluvat myös ympäristötaide ja luonnossa toteutettavat performanssit sekä kulttuuriset retket.

 

Kulttuuria on tarjolla myös perheen pienimpien mieleen. Lapsiperheille sopiva kulttuurikokemus on esimerkiksi Päivänsäde ja Menninkäinen –teemalla toteutettava kansallispuistoretki.

 

Koli Cultura tarjoaa erinomaiset puitteet myös erilaisten juhlien, kokouksien ja yksityistilaisuuksien järjestämiseen.

Yläkuva Järnefeltin Syysmaisema Pielisjärveltä, 1899.

Kuva : Valtion taidemuseo, Kuvataiteen keskusarkisto, Hannu Aaltonen.