Koli Cultura

YMPÄRISTÖVASTUULLISEN MATKAILUN MALLIKOHDE

Koli Cultura on kestävälle arvopohjalle perustuva ja ympäristovastuullisesti toteutetava luontomatkailu- ja kulttuurikeskus, joka kasvaa Kolin kansallispuiston kupeeseen. Vuoden 2017 kesäkuussa Koli Cultura-alueella on valmistunut kaavoitustyö.

 

Koli Cultura rakennetaan maailman vanhimmalle kalliolle Kolin kansallispuiston tasoisesti. Arvokas ympäristö huomioidaan keskuksen suunnittelussa materiaalivalinnoista maisemasuunnitteluun ja energiaratkaisuihin. Keskuksen sijainti kansallispuiston kupeessa ulkopuolella Purnulammen rannan laaksossa kunnioittaa arvokasta luontoa ja kansallismaisemaa.

 

Valmistuttuaan keskus tarjoaa matkailijoille ja paikallisille asukkaille laadukkaita palveluita sekä unohtumattomia elämyksiä. Keskuksen ravintoloissa tarjotaan lähellä tuotetuista ja puhtaista raaka-aineista valmistettua ruokaa, hyvinvointihoidot toteutetaan ympäristöystävällisillä menetelmillä ja luonnossa liikutaan pääosin lihasvoimin. Kulttuuritarjonta kunnioittaa karelianistista perinnettä.

 

Koli Cultura on myös laajan kumppanuusverkoston kehittämisohjelma, jonka tuloksena syntyy kestävä luontomatkailumalli käytettäväksi Suomessa ja maailmalla, kun rakennetaan matkailupalveluita luonnonsuojelualuiden yhteyteen.

 

 

KATSO 3D-ANIMAATIO